Minä

Synnyin kylmän sodan aikana vuonna 1970 Helsingissä. Kävin ruotsinkielisiä kouluja ja jatkoin opiskelemalla journalistiikka Helsingin yliopistossa. Kirjoitin ensimmäisen käsikirjoitukseni 1990-luvun puolivälissä ja aloitin opettajana ja dramaturgina 2000-luvun alussa. Olen jatkanut fiktiivisten tarinoiden parissa, mutta olen myös kirjoittanut tietokirjallisuutta eri aiheista.

Toimin myös opettajana AMK Arcadassa Helsingissä, jossa vastaan käsikirjoituksen ja ohjauksen opetuksesta. Vuosina 2006–2016 olin ohjaajana ja koordinaattorina dokumenttielokuvaan suuntautuneessa vaihto-ohjelmassa Afrikan ja Suomen välillä. Tämä jakso muutti maailmankuvaani ja varsinkin näkemystäni tarinoista ja representaatiosta. Nämä pohdinnat veivät minut tohtorinopintojen pariin Helsingin yliopistoon, missä väittelin valtiotieteiden tohtoriksi vuonna 2019. Väitöskirja käsitteli empatian funktiota kulttuurien välisissä tarinoissa.

Mikä motivoi minua? Uteliaisuus ja rakkaus. Olen edelleen poika pimeässä elokuvateatterissa, joka haluaa tietää, miten tarina päättyy. Olen päivittäin ihmeissäni, kuinka tarinat saavat meidät näkemään tutut asiat uudessa valossa ja päinvastoin, kuinka vieraat ja oudot asiat tulevat meille tutuiksi. Uskon, että tarinat tekevät meille hyvää. Ne ovat eräänlaisia oppaita elämiseen ja voivat muistuttaa meitä yhteisestä ihmisyydestämme, yhteydestämme luontoon ja universumiin, ja edelleen. Tarinat ovat erityisen voimakkaita elokuvina. Hyvät elokuvat tekevät elämästämme parempaa.

Kun haluan tyhjentää mieleni, juoksen maratoneja ja uin avannossa (pitää muistaa hengittää). Minkä levyn otan mukaan autiolle saarelle? Ainakin The Rolling Stonesin Exile on Main St. on mukana ja pari sataa muuta.Olen ollut yhdessä kumppanini Petran kanssa vuodesta 1993, ja meillä on kolme uskomatonta lasta, Hanna, Alex ja Noel.