Jan Nåls

Yhdistää empatian ja tarinankerronnan

Uskon tarinoiden parantavaan voimaan

Olen tarinoiden käsikirjoittaja ja kehittäjä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen myös tutkinut tarinoita ja niiden yhteyksiä empatiaan ja tunteisiin. Jaan tietoni ja taitoni opiskelijoiden, ammattilaisten ja muiden tarinoista kiinnostuneiden kanssa. Osaan sekä tarinankerronnan käsityön että sen teorian.

Mitä minä teen

Käsikirjoitus

Luova toimintani perustuu kirjoittamiseen, pääasiassa elokuvien ja sarjojen käsikirjoituksiin. Teemoina minua kiinnostavat ulkopuolisuus, identiteetti ja vallankäyttö. Parhaillaan työstän historiallista draamasarjaa nimeltä Kosmos, yhdessä Kajsa Törnrothin kanssa. Kosmos on poliittinen trilleri jonka tapahtumat sijoittuvat miehitettyihin Baltian maihin 1970-luvulla.

Lue Lisää

Tutkimus

Keskeinen tutkimuskohteeni on empatia ja tarinankerronta. Minua kiinnostaa, kuinka meidän inhimillinen kykymme tuntea toisten tunteita vaikuttaa siihen, mitä me kerromme ja kuinka me koemme tarinat, joiden osa me olemme. Tutkin myös myötätuntoa organisaatioissa, saarten kulttuurihistoriaa ja meidän (suurelta osin hävinnyttä) yhteyttä luontoon.

Lue Lisää

Työpajat

Tarjoan käytännöllisiä työpajoja käsikirjoituksesta sekä tarinankerronnasta. Esitän empatian työkaluna, jonka avulla tarinoita voidaan syventää ja kehittää. Työpajat räätälöidään eri toimijoiden tarpeiden mukaan, kohdeyleisönä alan ammattilaiset, elokuvan opiskelijat ja muut, joilla on tarve ja kiinnostus ymmärtää tarinoiden merkityksiä.

Lue Lisää
People around a campfire at night